"Vain kuolemaan"?

Perusterveydenhuollon osasto saa usein maineen, että sinne mennään ”vain kuolemaan”. Miksi?

Erikoissairaanhoidossa annetaan erikoissairaanhoidon tasoista hoitoa. Tarvittaessa hoidetaan potilaita myös tehovalvonnassa tai tehohoidossa. Jos tarve on, voidaan tehdä päivystyksellinen tai kiireellinen leikkaus. Jos on ilmeinen riski jostakin edellä mainitusta, potilasta ei ole järkevää siirtää perusterveydenhuollon osastolle. Perusterveydenhuollon osastolle siirretään, jos potilas on jo toipumassa, mutta ei vielä kotikuntoinen, tai jos potilas ei hyödy erikoissairaanhoidosta syystä tai toisesta. Herääkin kysymys: miksi potilas ei hyötyisi erikoissairaanhoidosta?

Mitä enemmän potilaalla on pitkäaikaissairauksia, sitä enemmän hänellä on lääketieteellisiä riskejä. Jotkin sairaudet voivat aiheuttaa vuotoriskiä, toiset tukosriskiä. Joissakin tapauksissa riski sekavuudelle on suurentunut, joidenkin sydän, keuhkot, munuaiset tai maksa voivat olla huonossa kunnossa. Joillekin sairauksille on voitu antaa jo kaikki mahdollinen hoito, mitä erikoissairaanhoidosta löytyy, mutta ne eivät ole auttaneet. Näissä tapauksissa voidaan siirtyä konservatiiviseen, palliatiiviseen tai saattohoitoon. Konservatiivinen hoito on säästävillä ja rajoitetuilla menetelmillä annettuun hoitoon ja yleensä se tarkoittaa leikkaushoidon ulkopuolelle rajaamista. Seuraava hoidon rajaus olisi palliatiivinen vaihe eli oireenmukainen hoito yhteen tai useampaan sairauteen. Siitä seuraava hoidonrajaus olisi saattohoitovaihe, jolloin hoidettaisiin kaikissa sairauksissa vain oireita. Jotkut potilaat siis siirtyvät perusterveydenhuollon osastolle oikeasti ”vain kuolemaan”. Toki silloinkin potilas saa laadukasta oireenmukaista hoitoa loppuun saakka.

Voidaankin sanoa, että yleensä perusterveydenhuollon osastoille siirtyvät ne, joilla toipuminen on pitkittynyttä tai joilla on jonkinlainen hoidonrajaus. Molemmat ovat huonomman ennusteen merkkejä. Nuoria potilaita on harvemmin perusterveydenhuollon osastoilla. Lähtökohtaisesti siis perusterveydenhuollon osastolle saapuvilla on keskimäärin huonompi elinajanodote ja ennuste kuin erikoissairaanhoidossa olevilla. Samoista syistä terveysriskit ovat suuremmat. Tästä johtuen mikä tahansa uusi sairaus voi olla heille kohtalokas. Toki suurin osa potilaista kuntoutuu ja pääsee kotiutumaan, joten mielikuva ”sinne mennään vain kuolemaan” on väärä. Ja jos vointi huononee ja realistisia mahdollisuuksia hoitaa erikoissairaanhoidon keinoin vielä olisi, potilas kyllä lähetetään sinne arvioon.

On kuitenkin huomioitava, että vaikka iäkäs tai monisairas potilas kotiutuukin, hän voi olla huonommassa kunnossa kuin ennen akuuttia sairastumistaan. Tämä yhtäkkinen sairauden aiheuttama huononeminen on voinut vaikuttaa potilaan toimintakykyyn pysyvästi. Vaikka sairaus hoidetaan, toimintakyky ei välttämättä palaa ennalleen. Kuitenkin kotiutuessaan potilas on yleensä paremmassa kunnossa kuin sairaalaan tullessa.

Perusterveydenhuollon osastoilla lääketieteellinen työ tehdään yhtä hyvin kuin erikoissairaanhoidossa, mutta keinot ja potilasmateriaali ovat erilaiset. ”Vain kuolemaan”-mielikuva vähättelee ja mielestäni jopa loukkaa perusterveydenhuollon työntekijöiden ammattitaitoa ja osaamista. Haluankin sanoa kaikille perusterveydenhuollon (ja myös erikoissairaanhoidon) osastojen henkilökunnalle: teette arvokasta ja tärkeää työtä! Teille kuuluu kiitos siitä.

 

Annukka Ojala, terveyskeskuslääkäri