Kiusaaminen

 ”Vielä 12 minuuttia. Sitten saa mennä luokkaan. Ääneti katson maahan. Toivon, ettei kukaan huomaa minua. En halua, että taas sattuu…”

Tiedän miltä kiusaaminen tuntuu. Tiedän myös, miten siitä voi selvitä. Valitettavasti tiedän myös mitä voi käydä, jos siitä ei selviä: molemmat ääripäät ovat kauheita.

Kiusaaminen

Kiusaamista on monenlaista. Joskus se on fyysistä: tönimistä, nipistelyä, lyömistä, vaatteista kiinni ottamista, omaisuuden tärvelyä yms. Joskus se on ulkopuolelle jättämistä, vähättelyä, selän takana puhumista, mustamaalaamista, halveksivia katseita yms. Joskus sitä voi olla ulkopuolisen vaikea huomata.

Kiusaaminen jättää jäljet liian monen ihmisen elämään. Kouluaikana suurin osa oman ikäluokan kohtaamisista on koulussa. Entä jos erotut joukosta? Kaikenlainen erilaisuus altistaa kiusaamiselle. Harrastuksissa ja vapaa-ajalla ollaan yleensä tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on jotakin yhteistä itsensä kanssa (perhe, kiinnostuksen kohde yms.). Joukosta erottumiselle altistuu etenkin koulussa, jossa ainoat yhteiset tekijät voivat olla ikä ja asuinalue.

Miten käy, kun jollakin tavalla joukosta erottuva tai vain silmätikuksi valittu lapsi joutuu kiusaamisen kohteeksi? Jos lapsen itsetunto on vahva, hän pystyy kääntämään kiusaamisyritykset omaksi vahvuudekseen. Valitettavan usein kiusaaminen kuitenkin iskee sille osa-alueelle, jossa olemme valmiiksi heikkoja. Tuolloin kiusaamistilanteessa lapsi joutuu häpeään, mikä johtaa lukkiutumiseen. Tällöin lapsi ei saa puolustettua itseään. Toisaalta vaikka aluksi kiusattu pystyisikin puolustautumaan, kiusaamisen jatkuessa lapsi voi alkaa epäilemään oman erilaisuutensa hyväksyttävyyttä ja sitä kautta häpeämään sitä.

Kiusatun jatko

Kiusatun tie eteenpäin on yksilöllinen. Tiedämme valitettavia kohtaloita, joissa kiusattu ei lopulta jaksa omaa ja ympäristön keinottomuutta ja ottaa oikeuden omiin käsiin. Toinen valitettava tie on kiusatun muuttuminen kiusaajaksi. Kiusattu pyrkii kaikin keinoin pois kiusatun asemasta, jolloin kiusattu etsii muita itseään heikompia ja kiusaa heitä. Pikkuhiljaa kiusatun itsetunto kiusaajana voi kehittyä siihen suuntaan, että kovemmatkin kiusaamiskeinot otetaan käyttöön, jotta kukaan ei uskalla enää kiusata tai asettua vastaan. Tämä voi johtaa hyvinkin väkivaltaisiin kiusaamistilanteisiin ja tilanteen eskaloitumiseen.

Kolmas ja ehkä yleisin jatko on haavojen kantaminen sisällään ja selviytymiseen keskittyminen.  Kiusaaminen kuitenkin jättää jälkensä. Pelko ja epäluottamus ihmisiä kohtaan ovat yleisiä. Ne voivat olla syvällä ja niistä eroon pääseminen vaikeaa. Näistä haavoista toipuminen voi viedä kauan ja osa niistä ei välttämättä parane ollenkaan. Se voi aiheuttaa sellaisia psykiatrisia ongelmia, joista kiusattu ei ikinä pääse eroon. Pahimmillaan se voi estää työ- ja toimintakyvyn. Jokainen ihmishenki tai menetetty työ- tai toimintakyky on yhteiskunnalle liikaa. Se maksaa paljon enemmän kuin kiusaamiseen puuttuminen. 

Vaikka joutuisikin kiusaamisen kohteeksi, voi selvitä. Tämä vaatii kiusatun tueksi henkilöitä, jotka saavat kiusatun tuntemaan itsensä tärkeäksi, arvokkaaksi ja hyväksytyksi. Heille voi vapaasti kertoa, miltä tuntuu ja mitä ajattelee ilman, että vähätellään. Yksikin tällainen ihminen voi joskus riittää.

Itse sain kiusaamisen käännettyä omaksi hyväkseni keskittymällä positiivisiin palautteisiin aikuisilta (opettajat, vanhemmat, harrastukset) ja koulun ulkopuolisilta kavereilta. Lopulta pystyin jokaiseen kiusaamiseen toteamaan "entä sitten?" ilman, että se satutti millään tavalla. Sain käännettyä omassa mielessäkin kiusaamisyritykset positiiviseksi huomionosoittamiseksi.

”Hiljeneminen on myöntymisen merkki”

Mielestäni yleisin kiusaamistilanteiden ongelma on sivustakatsojien hiljainen hyväksyntä kiusaamiselle. Jos sivustakatsoja ei puutu kiusaamiseen millään tavalla, hän antaa hiljaisen hyväksynnän tapahtuneelle. Toinen lapsi voi pelätä tilannetta, mutta näyttää tukensa ja myötätuntonsa kiusatulle tilanteen jälkeen. Aikuisten kohdalla asia on eri. Jos kiusaamistilanteeseen (oli se kuinka pieni tahansa) ei puutu, antaa sanattoman viestin kiusaamisen hyväksymiselle. Tämä saa kiusaajat jatkamaan ja herkästi kokeilemaan kovempiakin kiusaamiskeinoja. Pikkuhiljaa syntyy kuvitelma, että kaikki on sallittua.

Kiusatulle hiljainen hyväksyntä aiheuttaa vieläkin arvottomamman olon ja hän kokee ansaitsevansa kiusaamisen myös sivustaseuraajien mielestä. Erityisen kipeä tilanne on lapselle, jos hiljaisen hyväksynnän antaja on aikuinen. Lopulta, kun ei enää jaksa alistua, toivottomuus voi ajaa epätoivoisiin tekoihin itselle tai muille.

Jos kiusaamisen kohteeksi joutuvalla lapsella on joku, joka astuu häntä herkkänä hetkenä puolustamaan, suunta muuttuu. Puolustaja voi olla toinen lapsi tai aikuinen. Jokainen puolustaja on tärkeä riippumatta siitä, onko hän vanhempi, toinen lapsi tai vaikka kadulla kävelevä ohikulkija. Voisin väittää, että jos et puutu näkemääsi kiusaamistilanteeseen, olet myös vastuussa sen seurauksista.

Lopuksi

Kiusaamiselle tulisi olla nollatoleranssi kaikkialla: koti, koulu, harrastukset, työ, sosiaalinen media jne. Haastan sinut puuttumaan kiusaamistilanteisiin. Jos tilanne on väkivaltainen, soita 112. Älä jätä kiusattua yksin. Ole se, joka saa hänet tuntemaan itsensä arvokkaaksi.

Tässä kirjoitin kiusaamisesta yleensä, pääosin kiusatun näkökulmasta. Kiusaajallakin on omat syynsä taustalla. Tulen jatkossa kirjoittamaan blogitekstin myös tästä aiheesta, jos Herra suo.